Hae
Anna Liljeroos

Almost@home Lounge Helsinki-Vantaalla

Reilun satasen pettymys

Ennen Thaimaahan lentoa siirryimme non-Schengen-alueelle eli Helsinki-Vantaan lentokentän rajatarkastuksen läpi toiseen päätyyn, josta muut kuin Schengen alueen lennot lähtevät. Myös tällä puolella on oma tax-freensä, kahvilansa ja tietysti lounget sillä matkaa kertyy jos sisään tulee terminaali kakkosen pääaulan turvatarkastuksesta. Viime kesän Sisilian lähdöllä testasimme siinä hollilla olevan Aspire Loungen (porttien 27-28 kohdalla) sekä Nizzaan lähtiessä Finnairin Schengen alueen loungen (portin 22 vieressä). Almost@home on siis ainoa joka on eri puolella mutta näistä kolmesta se oli suurin pettymys.

“Almost@home on lounge, jossa olet kuin kotonasi! Kengät vaihtuvat villasukkiin ja sohvalla heittäydyt rennosti lepoasentoon. Työasioihin voit syventyä rauhallisessa kotikonttorissa. Aitona sydämenä on keittiö, josta saat sesonkien ja vuorokaudenaikojen mukaiset herkut juomineen.”

Kaunis sisustus ei riitä palveluksi

Lounge löytyy käytännössä Duty Free myymälästä ja sen löysi helposti ilman etukäteen tsekkaustakin. Pääsimme sisään mun Priority Pass kortilla, jonka olen saanut pankkini kautta. Olin käyttänyt jo minulle kuuluvat ilmaiset käynnit tälle vuodelle, joten veloitus on niiden jälkeen 25€/vieras/vierailu ja koska veloitus menee lapsistakin maksoi potti 125€. Tällä hinnalla ja puhumattakaan siitä, että jos ei ole korttia ja maksaa täyden hinnan, joka on 48€/vieras/3 tunnin kertavierailu, odottaa jo loungelta jotain. Itse ihastun erilaisista smoothiesta, tuoreista pilkotuista hedelmistä, hyvästä kahvivalikoimasta, pienistä erilaisista tarjottavista ja tuoleista joiden vieressä on latauspiste. Täällä tarjoilupöytä oli hyvin suppea ja esimerkiksi sekä salaattipöydän ainoa liha eli kana oli maustettu hyvin tuliseksi että päivän keittokin. Lapsille oli sen vuoksi vaikea löytää mitään muuta kuin makeaa. Kun päivän ruoka tuotiin tarjolle (noin 45 minuuttia saapumisemme jälkeen) niin sekin oli tulinen kanakiusaus, joka ei chilisen ja mustapippurisen maun vuoksi maistunut oikein minullekaan mutta se oli ainoa ruokaisa vaihtoehto pöydässä.

Se mikä loungessa ilahdutti oli ihana Artekin 2nd Cycle kalusteiden käyttö ja istuimme ihan meidän kodin oloisessa pöydässä lasten kanssa. Valitsimme pöydän lasten paikan vierestä kun olin lukenut, että loungessa on lapsille leikkipaikka. Se kuitenkin oli pelkkä kirjahylly ilman yhtä ainottakaan lelua sekä Playstation pelikoneet joihin oli vain kaksi isojen lasten peliä. Haimme vastaanotosta peliohjaimet ja niitä vastaan piti jättää boarding pass pantiksi. Pian toinen virkailija tuli pöytään tuomaan tiskille ”unohtunutta” boarding passia kysyen onko se meidän. Hän ei ollut tietoinen, että heillä on tällainen panttikäytäntö mutta kaksi virkailijaa eivät olleet keskenään keskustelleet tästä. Erikoisesta tilanteesta huolimatta minusta kirjahylly ei ole sama asia kuin leikkipaikka, varsinkin jos on ihan pieniä lapsia ja suuntaa loungeen sen vuoksi että lapsille pitkä odotusaika menisi nopeammin. Tästä pisteet menee Finnairin loungelle, jossa oli mahdollisuus piirtää ja touhuta myös. Aspire Lounge on taas huonoimmassa maineessa sillä siellä ei lapsille mitään, ei edes syöttötuoleja kun ne kuulema häiritsevät business-matkustajia.

Tällä kertaa reilu satanen oli vähän suolainen hinta siitä, että ruokatarjoilu ei ollut meidän mieleen. Mies ja lapset katsoivat kaihoisasti Burger Kingin suuntaan, joka oli loungen ulkopuolella, että mitä kaikkea siellä olisi syönyt ehkä kolmasosalla rahasta. Tässä alla on mun mielipiteen mukaiset plussat ja miinukset jokaisesta meidän testaamasta loungesta Helsinki-Vantaalla.

Aspire Lounge (portti 27-28)

+ Hauskat pyörivät pallotuolit jotka roikkuvat katosta

+ Hyvä ja kattava ruokavalikoima, erityisesti keitto oli tosi hyvää

– Ei syöttötuoleja eikä mitään viihdettä lapsille (jos pallotuoleilla riehumista ei lasketa)

Finnair Lounge (portti 22)

+ Ihan parhaat smoothiet ja pienet suolaiset

+ Lapsille mukava leikkinurkkaus ja paljon tilaa muutenkin

+ Erilaisia pehmeitä nojatuoleja ja istumapaikkoja, siistit vessat

+ Ikkunat kiitoradalle päin joten voi katsoa koneiden nousuja ja laskuja

– Vain Finnairin tai OneWorld lentoyhtiöiden lipuilla matkustaville

Almost@home Lounge (non-Schengen alue)

+Suuri lounge jossa oli sekä kovia tuoleja ruokailuun, että sohvia chillailuun

+Jos juo viinaksia niin rauhallinen paikka aikuiseen makuun

– Köykäinen leikkipaikka lapsille

– Meille sattuneet huonot ja suppeat tarjoilut

– Lasi vissyä, omenat ja appelsiinit kuorineet eivät ole lipun väärti

Finnair Loungen tarjoilua toukokuussa 2018

Finnair Lounge 5/2018

Priority Pass kortilla pääsee 900 loungeen ympäri maailman

Postauksen siitä millä keinoin loungeen pääsee löydät täältä:

Loungen kautta koneeseen

10 kommenttia

  1. Ritu kirjoitti:

    Että oikein Thaimaaseen ???.

    Ja kyllä, kirjat ovat oikein oivallinen viihdyke lapsille. Ai, mutta sehän vaatii sitä että vanhempi viettää aikaa lastensa kanssa eikä ulkoista vastuuta jollekin pelikoneelle.

    Mua hävettää sun puolesta. Rahaa tuhlaat vaikka ja kuinka, lennät sinne tänne saastuttaen luontoa ja ikinä ei oo mikään hyvin.

    • m kirjoitti:

      No onpa kertakaikkisen tyly kommentti. Mitä sillä haet ? Nälvit toisen kirjoitustaitoja sekä valintoja, mikä ei ole erityisen kohteliasta.

      Aspire Loungen palvelut ovat laskeneet viime vuosien aikana hurjasti ruokien osalta. Ennen siellä oli todella laaja aamupala aamuisin sekä muulloin hyvät ruoat, salaatit ja juomat. Itse käyn nykyään yleensä vain juomassa loungessa jotain pepsi maxia tms. Yleisesti ottaen mielestäni lounget ovat harvoin rahansa väärttejä. Maailmalla harvassa on edes tuonkaan vertaa syömisiä kuin Aspire Loungessa. Ainoa plussa itselleni niissä on ilmainen Wi-Fi ja istumapaikat. Jos en pääsisi loungeen omalla kortilla, en olisi henkilökohtaisesti lounge-palveluista itse valmis maksamaan. Samalla hintaa saa kahviloista yleensä paremmat tarjoilut. Toki eroja loungejen väleillä on.

      • Anna kirjoitti:

        Minusta on ihan ok antaa palautetta jos on kirjoitusvirheitä tai eri mieltä asioista mutta tosiaan Ritun kommentissa mennään pilkan puolelle ja naureskellen arvostellaan, niin sen voi jättää omaan arvoonsa. Kommentti kertoo varmasti antajastaan nyt enemmän kun meistä perheenä. Kiitos sinulle m!

        Ihan totta, että lounge on parhaimmillaan jos se kuuluu pilettiin tai on ilmaisia kertoja käyttämättä 😀 Ainakin Helsingissä lentokentällä on muuten niin kallista. Ei toista kertaa varmaan mennä jos ei oo ilmaiskertoja jostain syystä. Oon muuten lukenut muidenkin kommentteja, et esim. Aspiren taso olisi laskenut ja samalla loungejen hinnat nousee.

    • Anna kirjoitti:

      Tällä kertaa taisi käydä niin, että mua hävettää sun puolesta tämä kommentti.

      Arvostelu on varmasti hyödyllistä tietoa muille lasten kanssa matkustaville vaikka siinä tuodaan esille hyviä ja huonoja puolia. Kyllä meillä luetaan kirjoja mutta ihan leikkipaikaksi ei muutamaa kirjaa voi kutsua.

  2. Minttu71 kirjoitti:

    Taas pari kysymystä, kun ollaan tulossa samaan hotelliin viikon päästä:
    +onko hotellilla käytössä allas/rantapyyhkeitä vai omat mukaan?
    +onko hotellilla mahdollisuus vaihtaa rahaa tai onko lähistöllä vaihtopistettä?

    Mukavaa lomaviikkoa, Minttu

    • Anna kirjoitti:

      On todella runsaasti allaspyyhkeitä eikä samanlaista panttia kuin monessa paikassa eli oikein isoja pyyhkeitä on altaiden vieressä vapaasti käytettävissä ja niitä tuodaan myös huoneeseen valkoisten pyyhkeiden lisäksi.

      Täällä on nostoautomaatti tuolla respassa ja ollaan itse nostettu siitä kaikki rahat eikä vaihdettu ennakkoon. Siihen käy kaikki kortit mutta se ottaa nostosta vähän yli neljä euroa kerta eli kannattaa nostaa vähän isompi summa kerralla 😀

  3. alma kirjoitti:

    nooooh, ehkä toi loungen liikeidea ei oo ihan lapsiperheen lounas – ja puuhamaapaikka ,siihen tarkoitukseen on just ne heset ja burgergingit sun muut puuhikset. reissaajan ite ois mietittävä mihin maksaa 25e /pää, se on aina oma valinta, ei loungen tarjoilun syy/vika.
    loungeen on kiva piipahtaa rennosti viipyillen lentoa odottamaan, kevyestä tarjoilusta nauttien… ookoo lounge !

    • Anna kirjoitti:

      Tää on varmasti mielipideasia ja kaikilla meillä omamme! Minä näkisin, että loungen on palveltava useita erilaisia asiakaskuntia. Kyllä meillekin kelpaa pelkkä kevyt purtava mutta tuoreet pienet snäksit kuuluu siihen eikä pelkkä viinatarjoilu ja suolatikut.

  4. Minna kirjoitti:

    Todellakin, toiset tykkää, toiset ei ja on matkustajia jotka
    eivät koskaan käytä loungea, kuten minä! En ole kokenut koskaan mitenkään tarpeellisena, että pitäisi olla sapuskat yms. härpäkkeet edessä, selviän pelkällä kahvillakin koneeseen, kun yleensä olen syönyt kotona ennen lähtöä jo. Olen matkustanut myös lasten kanssa ja hyvin ovat hekin viihtyneet ilman viihdykettä! Mutta hyvä kun on vaihtoehtoja, on sitten eri asia, kannattaako tuollaisista maksaa, kyllä kuulostaa kalliilta touhulta, tosin muutenkin hinnat lentoasemalla ihan tajuttomat!!

    • Anna kirjoitti:

      Näin on, että on erilaisia matkustajia ja erilaisia tarpeita. Toiset ei halua tai tarvi ollenkaan ja toisille loungekokemus voi olla osa matkan aloitusta. Lentokenttien hinnat on kyllä useimmiten ryöstöä ja mäkin kirjoittelin, että silloin kun lounge kuuluu lippuun tai tuollaiseen kortiin ilmaiseksi on se silloin parhaimmillaan 😀

      Mun parhaat loungekäynnit on kun käytiin tyttären kanssa kahdestaan meidän äiti-tytär reissulla <3 Silloin seurattiin koneiden lähtöä ja saatiin rauhassa nauttia aamupalaa ennen aikaista lentoa. Ison perheen kanssa lounge ei näköjään toimi yhtä hyvin 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *