Hae
Anna Liljeroos

Villa Ephrussi de Rothschild

Kuvankaunis Saint-Jean-Cap-Ferrat

Tässä tulee vielä viimeinen postaus meidän Nizzan reissusta. Toiseksi viimeisenä päivänä lomallamme oli hieman pilvinen päivä joten päätimme heti aamusta, että vietämme sen ilman uintireissua ja suuntaamme kaupungille ostoksille sekä läheiseen Ezen kylään. Kohteenamme oli kylän liepeillä oleva vaaleanpunainen villa ja sen puutarha, Villa Ephrussi de Rothschild. Puutarha ja tuo 1912 valmistunut villa oli jo Suomesta lähtiessä meidän listalla paikkana, jossa halutaan käydä. Olin kuullut puutarhasta paljon kehuja ja se oli myös kuusivuotiaan mielestä aivan ihana paikka.

Salainen puutarha

Mielenkiintoisinta meistä oli kierrellä puutarhassa sen erilaisia pieniä polkuja ja tutustua kukkiin ja kasveihin. Monesta paikasta pääsi myös ihailemaan kauniita maisemia, sillä paikka on upealla Saint-Jean-Cap-Ferratin niemellä. Nyt toukokuussa ruusut olivat parhaimmillaan ja tuo ruusutarha oli todella kaunis.

Rakennuttaja Béatrice Ephrussi-Rothschild rakasti vaaleanpunaista

Ulkona oli jotain kaikille aisteille: paljon nähtävää, tuoksuteltavaa, paikkoja joissa pystyi istumaan ja ihastelemaan kaikkea sekä musiikkia. Sisällä villassa pääsi tutustumaan Béatricen kauniisiin huoneisiin ja hänen hankkimaan taiteeseen. Meille ulkona kiertely oli kuitenkin se juttu ja kahvien jälkeen siirryimme takaisin vielä puutarhaan. Pidimme ihanan leivostauon puutarhakahvilassa.

Villa Rothschildin myymälästä ostimme ihanan puutarha-aiheisen värityskirjan sekä kynät ja näillä tyttö piirteli lentokoneessa kotimatkalla, inspiroituneena kaikesta ihanasta mitä näimme. Tämä paikka oli meille ihan nappivalinta ja hyvää vastapainoa kaupungeissa kierretyille päiville. Koko Nizzan reissu oli kokonaisuutenakin niin onnistunut, että en voi enempää kehua. Toivottavasti pääsemme vielä joskus luomaan lisää muistoja näin ainutlaatuisilla äiti&tytär-reissuilla <3

Jännitys tiivistyy

Toukokuun viimeinen

Voi että miten mahtavaa, että käännytään kesäkuuhun. Meillä on tiedossa lapsille leirejä (isommille) sekä vielä muutama viikko omaa paahtamista tuonne juhannuksen tienoille saakka. Sen jälkeen työtahti hiljenee hitaammalle loppukesän ajaksi ja työtunteja tulee vähän vähemmän. Tuosta juhannuksesta sitten mökkeillään säiden mukaan ja kun tiedetään milloin lasten serkut ovat maisemissa.

Jännitys tiivistyy

Tällä hetkellä ajatuksissani pyörii vain yksi asia ja se on se, että saanko Unelmieni työpaikan. Pääsin rekrytointipäivästä jatkoon ja kävin tällä viikolla henkilökohtaisessa haastattelussa Fazerilla. Vielä en tiedä miten tässä käy mutta varmaankin ensi viikolla olen jo viisaampi. Jos saan töitä Fazerilta, niin se määrittäisi urani suunnan nyt vuosiksi eteenpäin, joten tässä ollaan isojen asioiden äärellä. Tilanne on kutkuttavan jännittävä ja se täyttää ajatukset täysin!

Ylihuomenna loppuu koulut ja sitten iltapäivästä saammekin suunnata satamaan. On ihan huippua lähteä laivalle koko perheellä ja lapset odottaa sitä ihan hirmuisesti. Tällä viikolla ollaan saatu nauttia sekä päiväkodin ja koulun kevätjuhlasta ja ne ovat olleet liikuttavan ihania.

Elämä juuri nyt on aika makeaa. Ihanaa toukokuun viimeistä myös sinulle.