Kategoriat
Ura

Luentoja odotellessa

Hei taas blogiin. Elokuu on jo pitkällä ja odotan kovasti syyskuuta ja alkavia luentoja. Pääsen tekemään maisteriopintojen syventävät kurssit loppuun ensi vuoden aikana ja mietin, että miten sitä ollaankin jo näin pitkällä. Ajattelin että en koskaan valmistu mutta nyt näen, että loppu häämöttää eikä taival kestäkään ikuisesti. Ajatus Wienistä on kypsynyt hiljalleen ja kevätlukukausi siellä on edelleen haaveissa. Se vaatii edelleen vain hirmuisesti järjestelyä lähinnä juuri perheen ja raha-asioiden vuoksi.

Mulle kuuluu kuitenkin oikein hyvää, vaikka haasteita riittää. Tuntuu todella hyvältä olla juuri tässä. Kaksi vuotta sitten kun aloitin opiskelun vuosien tauon jälkeen uudelleen, ajattelin että jos panostan nyt tähän niin kolmen vuoden päästä voisin valmistua. Nyt siitä on kaksi vuotta mennyt ja samalla tahdilla tuo lopputulos ei ole mahdotonta. Nyt oikeastaan itken jo sitä, en haluaisi tämän loppuvan. Opiskelu on tuonut mun elämään hirmuisesti sisältöä ja olen nauttinut kovasti näistä viime vuosista. Kursseja tulee koko tutkintoon siis liikaakin, sillä moni aihe on kiinnostanut vaikka se ei ole ollut pakollisten listalla. Tänä vuonna aion käydä vielä monta sellaista ”koska haluan” kurssia, etenkin siellä vaihdossa sitten. Pitää laittaa ne sitten jonnekin vapaavalintaisten koppaan!

Alkava syksy ei ole siis kovinkaan erilainen kuin kaksi edellistä, vaan kuljen taas kodin ja Viikin väliä päivittäin. Jos kaikki menee hyvin, niin keväällä helmikuun lopussa nostan kytkintä kohti Itävaltaa. Tämä varmasti varmistuu tässä seuraavan parin kuukauden aikana ja infoan siitä sitten tännekin. Toivottavasti nyt vaan nuo lasten koulu- ja hoitoasiat onnistuisi ja saataisi sieltä kiva koti <3

Kategoriat
Yleinen

Eastori on avattu

 

Kesäloma humpsahti loppuun hieman odottaen mutta kuitenkin yllättäen. Aamulla etsin täällä lasten kuravaatteita ja kumppareita vielä viittä vaille kymmenen ennen kuin päästiin matkaan. Tänään se sitten alkoi, päiväkotilaisten syyslukukausi. Koulu ja eskariopetus alkavat meillä torstaina, jolloin kaikki lapset ovat sitten päivää pois kotoa. Silloin ja siitä eteenpäin aion itse lukea syksyn tentteihin ja tehdä töitä. Easton Helsinki (joka on siis Itäkeskukseen avattava uusi keskus, jossa on on kokonaan uusi K-citymarket ja muita liikkeitä, vanhan cittarin vieressä) projektissa puhaltaakin uudet tuulet, sillä tällä viikolla aukesi keskuksen uudet sivut!

Kirjoitan itse Easton Helsingin uusille ruoka-aiheisille Eastori sivuille kolmea palstaa, joten kirjoittaminen jatkuu siellä somepormestarin roolissa edelleen. Olen ollut projektissa mukana nyt reilu kaksi vuotta ja olen tykännyt siitä paljon. On mahtava seurata itä-Helsingin kehittymistä ja tottakai on hienoa, että saan tehdä töitä kotona ja tässä lähellä kirjoittaen, mikä on aina ollut lähellä mun sydäntä. Tsekathaan Eastorin uudet sivut ja mm. ensimmäisen kolumnini Turvallinen koulutie.

Neuvosta vaari, Hetkiä idässä ja Metrossa mietittyä -blogien takana on itähelsinkiläinen perheenäiti Anna Liljeroos. Neuvosta vaari on itäisen Helsingin oma niksipirkka, Hetkiä idässä taas innostaa liikkeelle ruokahalua herättäen. Metrossa mietittyä tarjoaa syvällisempiä ja toisinaan kevyempiä ajatuksia elämästä ruuhkavuosien aikana.

 

Eastonin avajaisiin on aikaa nyt 11 viikkoa, mikä tuntuu todella lyhyeltä ajalta kun olen seurannut keskuksen rakentumista paalutuksesta saakka. En malta odottaa, että pääseen uuteen ja valmiiseen keskukseen kauppaan ja ostoksille! Keskon ponnistus on ollut kyllä valtava ja Easton on todella hieno.

Nettisivuille Eastoriin tulee kirjoittamaan minun lisäksi monia muita ruoka- ja media-alan ammattilaisia. Muun muassa K-citymarket Itäkeskuksen kauppiaalla Anne Timosella on siellä oma blogi Kauppiaan taikakaappi sekä päätoimittaja Anna Väre seikkailee Hyllyjen välissä -blogissaan ruokakaupan käytävillä vaihtuvan vieraansa kanssa ja sukeltaa ruokamuistoihin ja -tarinoihin Minun reseptini -juttusarjassaan. Eastorista löytää siis paljon reseptejä ja sitä, mitä täällä idässä tapahtuu juuri nyt.

Mitäs pidätte uusista sivuista? Ja luitteko kolumnin koulutiestä?